Ylävire esiintyi Saksassa

Saimme Ylävireen kanssa ainutlaatuisen mahdollisuuden ottaa osaa kansainväliseen Kristiyhteisön konferenssiin Dortmundissa 7.-11. lokakuuta. Tartuimme mielellämme mahdollisuuteen soittaa muutama keikka ulkomailla sekä samalla osallistua konferenssin ohjelmaan ja tavata uusia ihmisiä ympäri maailmaa.

Lähdimme matkaan Lahdesta. Pakkasimme bändikämpältä autoon lähes koko bändin omaisuuden ja lähdimme liikkeelle kohti Helsinkiä. Auto oli täynnä tavaraa ja mietimme mitenköhän meidän käy, kun edessä oli 3000 kilometrin ajo Saksaan ja takaisin. Benjaminin loistavien pakkaustaitojen ansiosta matkustaminen oli mukavaa ja tilaa riitti jokaiselle. Tunnelma oli hyvä, kun ajelimme nelostietä pitkin kohti Helsingin Olympiaterminaalista lähtevää lauttaa. Kun saimme auton ajettua autokannelle, oli aika vaihtaa vaihde vapaalle ja siirtyä kohti illallisbuffettia. Söimme ja joimme itsemme kylläisiksi ja nautimme toistemme seurasta. Viime kerrasta oli jo tovi, kun olimme istuneet saman pöydän ääressä. Oli ilo kuulla kaikkien kuulumiset ja kertomuksia arjen kiireistä sekä kuvioista. Fiilistelimme alkanutta keikkareissua ja tulevien päivien tuomia uusia tuttavuuksia sekä kokemuksia.

Laivan saavuttua Tukholmaan kurvasimme Hiacella Eurooppa neloselle (kuuluisa valtatie Ruotsissa) ja suuntasimme kohti auringonlaskua. Illan pikkutunneilla saavuimme päivän määränpäähän Lyypekkiin, jossa meitä odotti monta pitkää kylmää olutta. Pitkän ajon jälkeen olimme kuitenkin varsin uupuneita ja jalkauduimme autosta hammasharjat takataskussa kohti Benjaminin varaamaa huoneistoa. Pitkät kylmät oluet saivat tällä kertaa jäädä ja painoimme päät tyynyyn.

Uni teki hyvää seurueelle ja uusi päivä valkeni kauniissa Lyypekin keskustassa. Aamupalaksi nappasimme kahvilasta kahvit ja dönerit paikallisesta döner kioskista. Palasimme autolle ja lähdimme kohti Dortmundia. Ratissa operoi José tiukalla otteella ohjaten Hiacen autobahnille. Bob Marley soi auringon paistaessa sisään ikkunoista, kun Toyota Hiacella kiidimme halki Saksan kohti matkamme päämäärää Dortmundia. Kilometrien kertyessä bussissa tunnelma oli hyvä. Aika riensi ja illan hämärtyessä olimme vihdoin saapuneet turvallisesti perille Dortmundiin.
Seuraavien päivien aikana meidän oli tarkoitus esiintyä tähänastisen uramme suurimmalle yleisölle ja vielä kahtena iltana peräjälkeen. Emme osanneet oikein suhtautua asiaan muuten kuin olemalla todella innoissamme. Otimme osaa myös konferenssin ohjelmaan, joka tarjosi meille erilaisia mahdollisuuksia oppia uusia asioita työpajojen muodossa. Tarjolla oli maalausta, tanssimista, erilaisia paneelikeskusteluja rahasta, maailman tilanteesta, tulevaisuudesta, ihmisyydestä sekä monista muista mielenkiintoisista aiheista. Hyppäsimme mukaan meininkeihin ja pääsimme näyttämään taitomme tanssilattialla, ikonien maalaamisessa, keskustelussa rahan ja ihmisen välisestä suhteesta sekä kuorolaulussa. Oli mukava heittäytyä mukaan erilaisiin tilanteisiin ja oppia jotakin uutta.

Ensimmäinen keikkapäivä koitti ja edessä olisi ensimmäinen kansainvälinen yleisö. Kukaan ei tulisi ymmärtämään laulujen sanoja ja tarinaa jota kertoisimme. Ilta jännitti meitä hieman, emmekä osanneet odottaa miten meidän tällä kertaa käy. Vuosien kokemuksen avulla pystytimme kamat niin kuin aina ennenkin. Jerryn johdolla hoidimme soundcheckin ja teimme kaiken niinkuin satoja kertoja aikaisemminkin. Kaikki oli valmista Ylävireen Saksan debyyttiä varten.

Vetäydyimme takahuoneeseen rauhoittumaan. Tunnelma oli jännittynyt. Olimme vireessä ja valmiita esitykseen. Kurkistimme verhojen takaa yleisön suuntaan ja näimme satojen ihmisten odottavan meitä lavalle. Otimme toisistamme tiukan otteen piirissä, kuten meillä on tapana aina ennen keikkaa, ja psyykkasimme toisemme esitystä varten. José laski tuttuun tyyliin kolmeen ja kuiskasimme yhteen äänen ”Ylävire”. Meidät juonnettiin lavalle yleisön taputtaessa ja huudellessa innostuneena. Juhon johdolla astelimme omille paikoille ja tartuimme soittimiin. Benjamin ja José tervehtivät yleisöä Saksaksi ja keikka oli alkanut. Yleisö oli mukana ensimmäisestä kappaleesta asti ja paikalla vallitseva energia sai meidät tuntemaan olomme koitoisaksi lavalla. Juho paukutti rumpuja innostusta ja virettä täynnä, Simon soitti bassoa ja piti huolen yleisön liikehdinnästä, José sai kitarallaan yleisön hullaantumaan ja Benjamin soitti torvellaan itsensä kaikkien sydämeen. Keikan päättyessä kumarsimme ja kiitimme yleisöä hienosta illasta ja vetäydyimme fiilistelemään tapahtunutta takahuoneeseen. Olimme tohkeissamme, emmekä olleet varautuneet moiseen. Olimme soittaneet juuri elämämme parhaan keikan ja vielä ulkomailla kansainväliselle yleisölle. Ja mikä parasta edessä oli vielä samanlainen ilta.

Seuraavana iltana valmistauduimme jälleen keikkaan samalla tavalla. Hoidimme lavan kuntoon, teimme huolellisen soundcheckin ja vetäydyimme jälleen takahuoneeseen virittäytymään illan esitykseen. Edellisen illan tapaan meidät juonnettiin lavalle ja yleisö, joka osasi jo odottaa meitä, kirkui niin että korviin sattui. Aloitimme keikan ja yleisö bailasi jälleen mukana heti alusta lähtien. Otimme oman aikamme ja nautimme lavalla olosta yhdessä. Tunsimme toistemme läsnäolon ja ystävyyden, olimme kaikki samassa kuplassa ja musiikkimme yhdisti jokaisen paikalla olleen. Ihmiset huusivat, tanssivat ja taputtivat iloisesti kappaleiden tahtiin. Oli ilo soittaa ja nähdä ihmisten pitävän hauskaa. Keikan jälkeen myimme t-paitoja ja levyjä sekä jaoimme nimmareita. Oli kerrassaan hauska ilta.
Kotimatkalla meillä riitti fiilisteltevää. Päätimme ajaa yön yli suoraan Dortmundista Tukholmaan. Ajomatka oli pitkä, vaihtelimme kuskia tasasin väliajoin ja pääsimme turvallisesti takaisin Suomeen. Koko reissu oli menestys ja jäämme muistelemaan kaikkea lämmöllä.